Lahjoitamme jouluaterian ja tulevaisuudenuskoa

02.12.2021

Lapsuudessa koettu köyhyys vaikuttaa monin tavoin ja vielä pitkälle aikuisuuteen: se vie uskon hyvään tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin. Meillä ei ole varaa siihen, että yhä suurempi määrä lapsia ja nuoria syrjäytyy, kokee ulkopuolisuutta ja näköalattomuutta. Suomessa noin 121 000 alle 18-vuotiasta elää tälläkin hetkellä pienituloisissa perheissä.

Vastuullisesti toimivan yrityksen tulee osallistua ja ottaa vastuuta myös lasten ja nuorten tulevaisuudesta. Me teemme sen osallistumalla Hyvä joulumieli– keräykseen, jonka tavoite on tänä vuonna huima 2,5 miljoonaa euroa. Sillä rahalla saadaan ruokalahjakortti 36.000 perheelle. 

Lasten tulee voida uskoa itseensä, meidän aikuisten tehtävä on mahdollistaa se.

Haastamme sinutkin mukaan – osallistu keräykseen täällä.

Hyvä joulumieli -keräys järjestetään tänä vuonna jo 25. kerran. Keräys alkoi marraskuussa ja jatkuu jouluaattoon asti. Keräyksen järjestäjinä ovat Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Punainen Risti ja Yle.

https://hyvajoulumieli.fi/