Virolahti saamassa kauan odotetun kauppakeskuksensa
18.09.2020
Scandinavian Shopping Centerin LVI-urakoitsijan tiukka aikataulu helpottuu ETS NORDin nopeasti asennettavilla yhdistelmätuotteilla.
Virolahdelle on syksyllä 2020 valmistumassa pitkään odotettu iso kauppakeskus, Scandinavian Shopping Center, jonka odotetaan tuovan Virolahdelle paljon uuttaa liiketoimintaa. Liikekeskukseen on suunnitteilla päivittäistavarakauppoja, eikä se siis kilpaile lähistöllä sijaitsevan Zsar Outlet Villagen kanssa. Kerrosneliöitä Scandinavian Shopping Centerissä on 18.600.
Ostoskeskusta on yritetty rakentaa samalle tontille jo aiemmin. Ennen edellisen epäonnisen hankkeen kaatumista ehdittiin valaa perustukset ja kellaritilaa oli näin jo valmiina uuden hankkeen alkaessa. Tämä helpotti LVI-aliurakoitsijana toimivan Haveputki Oy:n tiukkaa aikataulua.
ETS NORD toimitti kauppakeskukseen ilmanvaihtokanavistot, palopellit ja savunhallintakanavat sekä ulospuhallushajottajat. Toimitusjohtaja Sami Naakka Haveputki Oy:ltä kertoo, että erityisesti yhdistelmätuote, jossa ulospuhallushajottajissa on jo valmiina kattoläpivienti, on saanut asentajilta paljon hyvää palautetta. – Kyllä palaute on ollut, että nyt on oikeasti fiksu ja selvästi aikaa säästävä tuote, Naakka sanoo. – Sen lisäksi että se on helppo asentaa, on tuote varmasti vedenpitävä ja materiaali korroosionkestävää, hän jatkaa.
ETS NORDin tuoteryhmäpäällikkö Miko Makkonen kertoo, että kattoläpivienti on tehtaalla asennettu valmiiksi hajottajan alle, ja asennuksen vesitiiviys on varmistettu. Sama rakenne ja korroosionkestävä Magnelis-materiaali tulee jatkossa olemaan kaikissa ETS NORDin ulospuhallushajottajissa. UHC-yhdistelmäkatoksessa on lisäksi ilman ulospuhallus ja sisääntulo yhdistetty samaan tuotteeseen.
– Ulospuhallushajottajat on hyvä esimerkki järjestelmäajattelusta, johon koko ajan pyrimme, ETS NORD Suomen maajohtaja Jari Lehtonen sanoo. – Helpotamme työskentelyä työmaalla jatkuvalla tuotekehityksellä mutta myös yhdistelemällä valmiita tuotteita järkeviksi kokonaisuuksiksi, hän sanoo.
Haveputki Oy:n Naakalle ETS NORD on jo tuttu kumppani. – Olemme tottuneet siihen, että ETS NORD on hyvin joustava ja nopeatkin toimitukset onnistuvat: esimerkiksi kantikkaat ilmanvaihtokanavat saa normaalitoimitusta nopeammin tilaamalla ne verkosta ja noutamalla ETS NORDin Tuusulan varastolta, Naakka sanoo.